BaltiRail – oikotie Euroopan sydämeen

03.05.2014

Rail Baltic -seuranta toukokuu 2014

Päivitämme tänne Rail Balticin edistymiseen liittyviä uutisia, uutisten alkuperäinen lähde aukeaa klikkaamalla kommentin alussa olevaa päivämäärää. Aiempaa seurantaa Rail Baltic -uutisoinnista löytyy edellisistä posteista.

—————-

  • 27.5.2014 Kaunasista etelään kohti Puolan rajaa johtavan ”Rail Baltica 1” -ratayhteyden peruskorjaus on liettualaisten media-tietojen mukaan hyvässä vauhdissa. Töiden etenemistä esitellään alla olevalla Youtube-videolla, jossa näkyvien ilmakuvien perusteella työn tuloksena näyttäisi syntyvän vain yhden raideleveyden (1520 mm) raidetta. Wikipedian tietojen ja kuvan mukaan Kaunasista Puolan rajalle johtavan ratayhteyden eteläisin 7,5 kilometrinen pituinen osuus Mockava – Šeštokai olisi 1435/1520 kaksoisraidetta, mutta onko Šeštokaista pohjoiseen vain 1520 mm raide?

  • 23.5.2014 An updated version of our Rail Baltic monitoring report can be found here: nurkkaresearch_railbalticmonitoring_20140522. The first six pages of the report are the same as in the 25.4.2014 version, and screenshots of the four new pages are attached below. Please note that the URL-links to the original news sources work only in the pdf-version.

nurkkaresearch_railbalticmonitoring_20140522_7 nurkkaresearch_railbalticmonitoring_20140522_8 nurkkaresearch_railbalticmonitoring_20140522_9 nurkkaresearch_railbalticmonitoring_20140522_10

  • 22.5.2014 Eestin pääministeri Taavi Roivas ja Liettuan pääministeri Algirdas Butkevičius neuvottelivat eilen Rail Baltic -projektin tilanteesta. Eestin uusi pääministeri suhtautuu edeltäjäänsä myötämielisemmin Liettuan vaatimuksiin, ja neuvottelujen jälkeen sekä Eestin että Liettuan media uutisoivat Eestin nyt kannattavan Vilnan ottamista mukaan Rail Balticiin. Linjan muuttamiselle löytyy selkeät perustelut: Brysselistä luvattu miljardirahoitus uhkaa siirtyä muihin projekteihin jolleivat Baltian maat saa jätettyä rahoitushakemusta syyskuuhun mennessä. Tässä Roivaksen kommentti Aripaev -lehdelle:

“Disagreements have been resolved and cooperation has to continue in the name of creating a joint venture and submitting a joint project application. It is important to establish a joint venture company and submit a joint application to CEF (Connecting Europe Facility) in the first round of funding. Otherwise, we risk losing the CEF funding”.

Tämä näyttää ja kuulostaa hyvältä, mutta Lithuania Tribunessa esitetty Roivaksen kommentti ei ole oikein vakuuttava:

“I think what we agreed today that we will go further as fast as possible in the joint venture establishment. In the [shareholders’] agreement, we will find an appropriate wording [to ensure] that in the next stage [of the project] Vilnius is an essential part of Rail Baltica as well.”

Toivottavasti projekti lähtee nyt etenemään vauhdikkaasti, mutta liikaan optimismiin ei ole syytä. Pääministeri Roivas arvelee että pääministeri Butkevičiuksen kanssa taisi tulla sovittua projektin vauhdittamisesta. Tämän jälkeen Roivas toteaa, että yhteisyrityksen perustamisasiakirjaan sommitellaan molemmille osapuolille sopivat sanamuodot Vilnan yhteyden toteuttamisesta. Käytännössä työ palannee liikenneministeriöiden virkamiehille, ja sillä miehityksellä asiasta on väännetty viime syyskuusta asti, huonolla menestyksellä.

Taavi Roivas tapasi Vilniuksessa käydessään myös Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitėn. Presidentti Grybauskaitėn tapaamista koskevassa tiedotteessa keskitytään lähinnä Baltian maiden energiaomavaraisuuden parantamiseen ja ”NATOn itärajan takana” piilevien uhkien torjumiseen Baltian maiden yhteisin voimin. Rail Baltic mainitaan yhdessä lauseessa, jossa presidentti Grybauskaitė toteaa Rail Balticin olevan eniten hyödyksi jos kaikkien Baltian maiden pääkaupungit ovat siinä mukana.

  • 21.5.2014 Liettualainen Verslo Zinios raportoi Kaunasin ja Puolan rajan välille rakennettavan Rail Baltic -yhteyden etenemisestä. Liettua aloitti viime syksynä vanhan ja mutkikkaan Kaunasista etelään johtavan radan perusparannuksen ja muuntamisen 1520/1435 mm kaksoisraiteeksi. Työt ovat edistyneet, eikä Marijampolen kaupungin kohdalla ilmenneiden ongelmien uskota viivyttävän projektin valmistumista. Liettuan pääministeri Algirdas Butkevičius pitää kiinni optimistisesta aikatauluarviosta, jonka mukaan Kaunasista Puolan rajalle johtava yhteys voitaisiin avata liikenteelle 1. lokakuuta 2015.

Butkevičius kommentoi myös Puolan ja Saksan kanssa käytyjä neuvotteluja Rail Balticin tavaraliikenteestä. Saksan kanssa allekirjoitettu aiesopimus ei herätä Liettuassa kovin suurta innostusta, eikä myöskään Puolan suunnalla ole osoitettu suurta kiinnostusta Rail Balticin edistämiseen.

Eestin pääministeri Taavi Roivas ja Liettuan pääministeri Algirdas Butkevčius ovat sopineet tapaamisesta, jossa pyritään löytämään ratkaisu viime syyskuusta asti paikallaan junnanneiden Rail Baltic -neuvottelujen edistämiseen. Neuvoteluissa osapuolina olleet liikenneministeriöiden edustajat eivät ole pystyneet tekemään päätöksiä, mutta lähtökohdat pääministerien neuvotteluihin näyttävät lupaavilta:

The Estonian prime minister understands the importance of connecting Vilnius with Rail Baltic and we support it. We look forward to the upcoming meeting and hope that we will reach an agreement and the question of connecting Vilnius will be resolved in accordance with EU regulations.” (Helin Vaher, spokeswoman for PM Roivas)

…expected to convince his Estonian counterpart regarding Vilnius, but admitted that Estonia had reasons to disagree with Lithuania’s plan to link its capital with Rail Baltica because this issue had not been discussed previously. (Lithuanian PM Algirdas Butkevčius, according to Lithuaniatribune)

Tulkintaa Suomesta: Parhaassa tapauksessa pääministerit voisivat saada sovittua seuraavista asioista:

  • Baltian maat lopettavat Rail Balticiin liittyvän propagandasodan. Tapaamisten tuloksista ja projektin edistymisestä raportoidaan yhteisten julkilausumien kautta, ja lopetetaan värittyneiden yksipuolisten tulkintojen antaminen siitä mitä kokouksissa muka saatiin päätettyä.
  • Eesti sitoutuu kannattamaan Kaunas-Vilna -yhteyden toteuttamista siinä tapauksessa, että hankkeen kannattavuusselvitys täyttäisi EU:n kriteerit. Tämä hanke nimetään Rail Baltic 3:ksi, ja sen käsittely pidetään jatkossa täydellisesti erillään meneillään olevista Rail Baltic 1 ja Rail Baltic 2 -hankkeista.
  • Eri Baltian maiden alueilla kulkevat Rail Baltic 2 -ratalinjaukset lyödään lukkoon ennen yhteisyrityksen perustamista, eikä kokonaan uusia linjauksia enää nosteta pöydälle.
  • Varmistetaan että kolmen Baltian maan Rail Baltic -yhteisyrityksen hallinto ja päätäntävalta on järjestetty niin, että kansallisten etujen ajamisen sijasta kaikki voimavarat voidaan käyttää ensisijaisesti Rail Balticin edistämiseen.
  • 20.5.2014 Kaunasissa ilmestyvä Kauno Diena -sanomalehti julkaisi laajan artikkelin Rail Baltic -projektin viime aikojen kehityksestä. Kirjoituksen teemana oli hankkeeseen liittyvä ”propagandasota” sekä Liettuan liikenneministeriön ajaman Vilnan yhteyden taustalta löytyvät motiivit. Tässä muutamia esiin nostettuja asioita:
  • Euroopan Komission Rail Baltic -projektista vastaava Pavel Telicka kiistää saaneensa mitään tietoa Baltian maiden välisissä neuvotteluissa saavutetusta edistymisestä. Mediassa näkyneet ”uutiset” sovun löytymisestä mm. Vilnan yhteyden osalta ovat siis olleet lähinnä eri osapuolten propagandaa.
  • Kaunasin alueen merkkihenkilöiltä ei juuri löydy ymmärtämystä Vilnan yhteyden rakentamiselle. Hankkeen taloudelliseen kannattavuuteen ei uskota, koska näköpiirissä olevat kuljetustarpeet Vilnan ja Kaunasin välillä hoituvat nykyisenkin ratayhteyden kautta. Uuden poikittaisyhteyden perusteleminen Vilnan suurella osuudella Liettuan BKT:stä ammutaan myös alas, ja Kaunasin suunnalla nähdään Vilnan ”suuruuden” selittyvän lähinnä pääkaupunkiseudulle kasaantuneen hallinnon pyörittämisellä. Rail Balticin jarruttamisen ja Liettuan poikittaisyhteyksien parantamisen uskotaan myös olevan ainakin Liettuan Rautateiden ja Venäjän intresseissä. Kaunasin pormestari epäilee lisäksi, että uutta Vilnan yhteyttä varten tarvittavan maa-alueen arvonnousun mahdollisuus saattaisi vaikuttaa taustalla.
  • Kauno Diena kysyi Liettuan liikenneministeriötä edustavalta Arijandas Šliupasilta, että onko vanha suunnitelma Rail Balticin linjaamisesta suoraan Vilnan kautta Puolan rajalle (Kaunas kokonaan ohittaen) jo haudattu lopullisesti. Sliupasin vastaus sisältää epämääräisiä viittauksia liikenneministeriön aiempiin lausuntoihin, ja vakaan luottamuksen siitä että asiantuntijat ja juristit lopulta löytävät kaikille osapuolille sopivan sanamuodon yhteisyrityksen perustamisasiakirjaa varten. Rivien välistä voisi lukea, että tällaisenkaan linjauksen mahdollisuutta ei ole vielä kokonaan hylätty.
  • 14.5.2014 Liettuan liikenneministeriö tiedotti muutaman päivän miettimisen jälkeen Urve Palon ja Rimantas Sinkevičiuksen viime viikkoisesta epävirallisesta tapaamisesta, ja edistystä on tosiaan tapahtunut. Toki Vilnassa laaditun tiedotteen painotukset poikkeavat Eestin näkemyksistä, mutta seuraavat tiedotteesta löytyvät lauseet kertovat liettualaisten asenteiden pehmenemisestä:

”…in order to ensure the necessary funding for the project, negotiations on the technical part of the joint venture establishment should be completed, and shareholders agreement signed as soon as possible”

”Lithuania does not intend to further argument and will continue to work on the further implementation of the project”

“Should be” ja “does not intend” eivät ole kovin konkreettisia sitoumuksia, mutta tämä on sovinnollisinta tekstiä Liettuan Liikenneministeriöltä pitkiin aikoihin. Suorasanainen lupaus jättää Vilnan yhteyden käsittely kokonaan kuluvan kevään ja kesän neuvottelujen ulkopuolelle olisi ollut todellinen läpimurto, mutta ehkä siihen päästään seuraavissa neuvotteluissa.

Pieni kauneusvirhe liettualaisten tiedotteessa on väite, jonka mukaan myös Suomi olisi allekirjoittanut viime syyskuussa Vilnan yhteyden merkitystä korostavan lauselman. Liikenneministeri Merja Kyllönen kyllä laittoi nimensä Rail Baltic -kontrahtiin viime syksynä, mutta Vilnaa koskevan lausekkeen allekirjoittivat vain Baltian maat.

  • 10.5.2014 Eestin liikenneministeri Urve Palon mukaan Liettua olisi luopunut vaatimuksestaan saada sisällytettyä Kaunas-Vilna -yhteys Rail Balticin ensimmäiseen vaiheeseen. Palon mukaan Liettuan kannan muuttuminen oli tullut esille EU:n liikenneministerien epävirallisessa kokouksessa Ateenassa. Eestin liikenneministerin neuvonantaja Rasmus Ruuda vahvistaa, että Liettuan kannan mukaan Vilna voidaan liittää Rail Balticiin myöhemmin.

Tämän uutisen alkuperäinen lähde on eestiläinen Postimees -lehti, kun viime aikoina Rail Balticin edistymistä ovat kommentoineet lähinnä Liettuan liikenneministeriön edustajat. Onko Rail Baltic -neuvotteluissa viimein saavutettu ratkaiseva läpimurto, vai ovatko eestiläiset alkaneet soveltaa liettualaisia käytäntöjä mediapelissä?

Rail Baltic -neuvottelujen todelliseen edistymiseen voimme uskoa vasta sitten, kun The Lithuania Tribune uutisoi Liettuan liikenneministeriön lähteisiin viitaten, että Vilnan yhteydestä ei tarvitse enää vuoden 2014 aikana neuvotella. Samassa yhteydessä olisi myös hyvä saada varmistus sille, että Riikaan perustettavan Baltian maiden yhteisen Rail Baltic -yhteisyrityksen hallinnon miehitykseen ja toimitatapoihin liittyvät erimielisyydet on ratkaistu.

  • 9.5.2014 Rail Baltic-rintamalla on ollut hiljaista viime päivät, mutta muualla maailmassa suunnitellaan mittavia raideliikehankkeita. Kiinassa tutkitaan mahdollisuutta rakentaa 13 000 kilometrin pituinen ratayhteys Kiinasta Siperian, Alaskan ja Kanadan kautta USA:han. Beringin salmen alle rakennettaisiin 200 kilometrin pituinen tunneli. Tähän hankkeeseen verrattuna 728 kilometriä Rail Balticia ja 80 kilometriä tunnelia maanjäristyksistä vapaan Suomenlahden alle olisi piece of cake.
  • 3.5.2014 Liettuan liikenneministeri Arijandas Šliupas on käynyt Brysselissä lobbaamassa Kaunas-Vilna –rataosuuden rakentamisen puolesta. Liikennekomissaari Siim Kallaksen kabinettipäällikkö Margus Rahuoja kuitenkin totesi ETV:lle antamassaan lausunnossa, että Vilnan yhteyden toteuttaminen voisi olla mahdollista vasta kannattavuusselvityksen tekemisen ja tulosten analysoinnin jälkeen, ja sitä ei ehditä tekemään ennen rahoitushakemuksen jättämisen takarajaa syyskuussa. Šliupasin mukaan kannattavuusselvitykset voisivat valmistua vuoden loppuun mennessä.

Positiivista tässä uutisessa on se, että Liettuan Liikenneministeriö on vihdoin:

  1. Suostunut keskustelemaan Vilnan yhteydestä Euroopan Komission kanssa
  2. Suostunut keskustelemaan kannattavuusselvityksen tekemisestä ja selvityksen aikataulusta

Liettuan Rautateiden infrastruktuuri-yhtiön tulos ja liikevaihto kaksinkertaistuivat viime vuonna. Suurin syy kasvuun oli Rail Baltica -projektin tuoma liiketoiminta, ilmeisesti kyseessä on Kaunasin ja Puolan rajan välisen vanhan rataosuuden kunnostusurakka. Tällaisia uutisia lukiessa herää optimismi, että Liettuan Rautatiet ja Liikenneministeriö eivät ehkä halua kaataa Rail Balticia lopullisesti.

 

©BaltiRail, Esa Nurkka

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: