BaltiRail – oikotie Euroopan sydämeen

02.12.2017

Rail Baltica ja FinEstLink -seuranta joulukuu 2017

Päivitämme tänne Rail Baltican ja FinEstLink -hankkeen edistymiseen liittyviä uutisia. Aiempaa seurantaa uutisoinnista löytyy edellisistä posteista.

  • 30.12.2017 Rail Baltica etenee Puolassa. Joulun välipäivinä allekirjoitettiin sopimukset huonokuntoisten Bialystok-Elk ja Elk-Trakiszki -rataosuuksien uudistamisesta. Asiasta tiedotti Puolan infrastruktuuri-asioista vastaava ministeriö, jonka mukaan urakoiden pitäisi valmistua vuoteen 2025 mennessä.

Näiden hankkeiden kustannukset ovat useita satoja miljoonia euroja, ja tärkein rahoittaja on luonnollisesti Euroopan Komission Connecting Europe Facility. Puolalaiset uhraavat myös omia rahojaan projektiin, Puolan rautatiet kehuu laittavansa omia pääomiaan Elk-Trakiszki -osuuden toteutettavuusselvityksen laatimiseen peräti 2,6 miljoonaa zlotya eli yli 600 000 euroa.

Alla olevassa kartassa näkyy rataosuuksien linjaus. Varsovan ja Bialystokin välisen osuuden modernisointi on jo käynnissä, ja Trakiszkan jälkeen rata jatkuu Liettuan puolella.

Kuvan lähde: mib.gov.pl

Kuvan lähde: yle.fi

Kuvan lähde: kommersant.ru

”Joskus mainitsen esimerkkinä Suomesta. Olemme työskennelleet pitkään Suomen kanssa, joka on myös EU-maa ja rajaa meidät. Kun oli huhu siitä, että EU pakottaa Suomi muuttamaan raiteitaan. Suomalaisten vastaus tähän oli ainutlaatuinen: ”Emme ole tyhmät!” Miksi luoda ongelmia itsellesi?”

  • 23.12.2017 FinEst Link ja Uudenmaan liitto ovat tiedottaneet tunneliprojektin etenemisestä. Selvityksen lopulliset tulokset julkistetaan helmikuussa Tallinnassa.

Suomi on varmasti valmis tukemaan Rail Balticaa kaikin voimin, mutta Puolan tilanne on huolestuttava. Rail Baltica ei yhdistä Suomea ja Baltian maita Eurooppaan, jos Liettuan rajalta Varsovaan johtava rataa ei saada liikennöitävään kuntoon. Puolan rautatiet on toki aloittanut työt Koillis-Puolassa, mutta Puolan kansaa silmään pissaavan PiS-hallituksen ja Euroopan Unionin välit ovat niin huonossa kunnossa, että mikään ei ole varmaa. Puolan seuraavia parlamenttivaaleja saadaan odotella vielä melkein kaksi piiiiiitkää vuotta.

Viron pääministeri Jüri Ratas puolestaan painotti, että Rail Baltican rahoitus vuonna 2020 alkavalle budjettikaudelle olisi syytä saada varmistettua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ratas jakoi myös selkeitä näkemyksiä eräistä muista asioista:

”We [the Baltic countries] must continue contributing to ensure NATO’s attention to our region and its presence in the Baltic States in the future as well.”

Ratas painotti myös Suomen ja Viron välisen kaasuputken sekä Baltian ja Euroopan välisten sähkäverkkojen synkronoinnin tärkeyttä. Baltian maat eivät peittele haluaan vähentää riippuvuuttaan Venäjän toimittamasta energiasta.

  • 23.12.2017 Euroopan Komission talouskomissaari Jyrki Katainen varoittelee kiinalaisen rahan käytöstä Helsinki-Tallinna -tunnelihankkeen -rahoittamisesta. Kataisen mukaan nyt on vielä liian aikaista keskustella mahdollisen tunneliprojektin mahdollisesta rahoituksesta, ja jos ensi vuoden puolella julkistettavan selvityksen pohjalta päätettäisiinkin edetä varsinaisen feasibility studyn tekemiseen, silloinkin ”kolmansien maiden” investointeihin on syytä suhtautua varauksellisesti.

Kiinalaisten näkemys tästä asiasta on tietysti päin vastainen, tohtori Xen Chinin mielestä EU:n kannattaisi aktiivisesti edistää Kiinan ja itäisen Keski-Euroopan maiden yhteistyötä.

Itä-Lapin kuntien aloitteen on huomioinut myös The Barents Observer.

  • 16.12.2017 Kremlin suunnasta on otettu kantaa Helsinki-Tallinna -tunnelin tarpeellisuuteen/tarpeettomuuteen. Rambler.ru -sivusto kertoo että Доктор экономических наук, проректор Финансового университета при Правительстве РФ Алексей Зубецin mielestä Tallinnan ja Helsingin välille ei kannata rakentaa Rail Baltican jatkeeksi suunniteltua tunnelia, koska kuljetettavaa ei riitä. Aleksei Zubets muistuttaa myös, että Baltian maiden ei kannata myöskään laskea sen varaa että Silkkitien kautta Kiinasta kuljetettavaa rahtia päätyisi Baltian maiden satamiin. Silkkitien Euroopan päätepiste on Zubetsin mukaan Valkovenäjä.

Useimmissa tapauksissa Kiinasta Eurooppaan lähetettävä konttijuna varmasti meneekin luontevasti Valkovenäjän kautta Keski-Eurooppaan, mutta jos rahtikirjassa jostain syystä lukee määräaseman kohdalla Riikan satama, niin sinnehän Silkkitie-juna todennäköisesti päätyy, Zubetsin näkemyksistä huolimatta.

Pääministerit keskustelivat pitkään myös Helsinki-Tallinna -tunnelihankkeesta. Toteutuessaan hanke toisi kaupunkien ja maiden välisen yhteistyön täysin uudelle tasolle. äministerit järjestävät helmikuussa erillisen kokouksen asian tiimoilta. Pääministerit ovat valmiita edistämään hanketta, jos selvitystyö osoittaa, että taloudelliset edellytykset ovat olemassa.

Rubaltic.ru -sivuston toimittajien analyysin mukaan Brexit vähentää EU:n tuloja niin paljon, että Rail Baltican hankerahoitus loppuisi vuoteen 2020. Rahoituksen loppuminen on tietysti erittäin epätodennäköistä, mutta asiansa osaavat progandistit voivat jatkaa tällä teemalla mehustelemista vielä pitkään. Nykyinen 85 prosentin rahoitus on poikkeuksellisen suuri, ja seuraavalla budjettikaudella tukiprosentti tulee todennäköisesti olemaan alempi. Tuen pienentämisen seurauksena Baltian maat joutuisivat itse maksamaan suuremman osuuden urakan kustannuksista, ja tällaisista asioista tehtävät poliittiset päätökset ovat aina värikkäitä näytelmiä.

Kun EU-komissiossa liikenneasioista vastaavalta komissaarilta Violeta Bulcilta kysyy Vesterbackan tunnelista, hän alkaakin pohtia EU-tunnelia. Viron liikenneministeriössä Vesterbackan idea vaikuttaa erittäin huonosti tunnetulta.

Viro ja komissio ovat siitä yhtä mieltä, että Virosta etelään lähtevä raideyhteys Rail Baltica olisi saatava valmiiksi ennen tunnelia. Etelä vaikuttaa olevan Virolle kiinnostavampi suunta, joten huomio halutaan ohjata rataan.

Myös Vesterbackan rahoitusmalli tuntuu olevan kiusallinen. Bulc vastaa, että kyllä kiinalainen raha kelpaa, mutta. . .

Myös Viron mediassa siteerataan ”Suomen suurinta Helsingin Sanomaa”, ja kerrotaan että suomalaisten mukaan Virossa ei olla innostuneita tukemaan Vesterbackan hanketta.

Ongelman taustalla on Kiinan aktiivinen hakeutuminen yhteistyöhön itäisen Keski-Euroopan maiden kanssa. Hanke tunnetaan nimellä Cooperation between China and Central and Eastern European Countries, ja Kiina on ottanut siihen mukaan alla olevalla kartalla näkyvät maat. EU:n kannalta on ongelmallista, jos Unionin yhteisiin pelisääntöihin suuripiirteisesti suhtautuvien Itä-Euroopan maiden (esimerkiksi Visegrad-maat Puola, Tsekki, Skovakia ja Unkari) integroituminen Euroopaan hidastuu ja vaikeutuu Kiinan aktiviteettien seurauksena. [EDIT: Sunnuntain Hesarin pääkirjoituksessa lisää tarinaa Kiinan ja EU:n suhteista.]

China 16+1

EU-rahoitteinen ”virallinen” tunnelihanke ja Vesterbackan hanke näyttäisivät ainakin tällä hetkellä olevan toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

  • 2.12.2017 Rail Baltica Estonia on avannut uudet nettisivut:

  • 2.12.2017 RB Raililla tuntuu olevan vahva tekemisen meininki. Uusia työntekijöitä palkataan jatkuvasti, ja joutavanpäiväinen kinastelu on toivottavasti taakse jäänyttä aikaa. Rail Baltica infrastruktuurin omistuksestakaan ei ilmeisesti tarvitse enää kiistellä, toivottavasti alla olevan kuvan ratkaisu on ok myös Euroopan Komission kannalta.

Geotalouspolitiikasta kiinnostuneet voivat miettiä, miten ja miksi Liettua sai lisättyä alkuperäiseen suunnitelmaan kaikkein mittavimman lisäkkeen (Vilnan sivuraide) ja miksi Latvia sai toiseksi eniten lisäherkkuja.

 

©BaltiRail, Esa Nurkka

Mainokset

02.06.2016

Rail Baltic ja Talsinkifix -seuranta kesäkuu 2016

Päivitämme tänne Rail Balticin ja Talsinkifix -hankkeen edistymiseen liittyviä uutisia. Aiempaa seurantaa uutisoinnista löytyy edellisistä posteista.

——

  • 24.6.2016 Rotterdamin TEN-T -päivillä allekirjoitettu Rail Baltic -julkilausuma ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Paperiin saatiin kerättyä kaikkien Baltian maiden sekä Suomen ja Puolan liikenneministerien allekirjoitukset, ja niinpä tekstissä jouduttiin kierrättämään paljolti viime kesän Riikan kokouksessa kirjatun julkilausuman ympäripyöreyksiä.

Julkilausumasta löytyy myös uutta tekstiä. Suomalaisittain mielenkiintoisin tarina on ministerien ja Euroopan Komission koordinaattori Catherine Trautmannin allekirjoittama lausunto Suomen roolista Rail Balticissa:

”4. Highlight the potential for freight traffic on the Rail Baltic/Rail Baltica line stemming from its connection to Finland, which is currently being improved in the ports of Tallinn and Helsinki and the potential of which could be further enhanced by the extension of the North Sea-Baltic Corridor to include the Bothnian Gulf, considering the rising economic importance of the Arctic Region; also highlight the potential for freight traffic on the Rail Baltic/Rail Baltica line stemming from the enhanced connection to the Baltic-Adriatic Core Network Corrido.”

Helsingin ja Tallinnan väliset tavaravirrat tarjoavat mittavan potentiaalin Rail Balticille, ja tällä hetkellä Helsingin ja Tallinnan välisiä yhteyksiä parannetaan tehostamalla satamien toimintaa. North Sea-Baltic Corridorin jatkaminen Pohjanlahden suuntaan ja arktisen alueen potentiaalin esuun nostaminen ovat erittäin hyviä avauksia. Baltic-Adriatic Core Network Corridorin potentiaalia Suomen ulkomaankaupan kuljetusreittinä (ja Rail Balticin hyödyntäjänä) ei myöskään voi aliarvioida.

Harjaantunut rivienvälienlukija saattaisi tulkita että Suomen Liikenneministeriön edustajat ovat keskustelleet Euroopan Komission koordinaattori Catherine Trautmannin kanssa myös Helsinki-Tallinna -tunnelista ja Jäämeren radasta mahdollisina EU-rahoituksen kohteina, mutta näitä (Suomessa sisäpoliittisestikin delikaatteja) asioita ei toki olisi järkevää nostaa esiin dokumentissa jonka fokus on Rail Balticissa. Tärkeintä on että asioita valmistellaan ja selvitellään.

EDIT: Uutinen Baltian maiden ALV-neuvottelussa saavuttamasta yhteisymmärryksestä saattoi olla ennenaikainen. Postimees -lehden uutisen mukaan tiedon lähteenä oli ainoastaan Liettuan liikennenministeri Rimantas Sinkevičius, joten on syytä pelätä että Latvian ja Eestin edustajat eivät ole asiasta täysin samaa mieltä. Mahdollisesti Sinkeviciuksen tulkinnan mukaan ministerien alkuviikosta Rotterdamissa allekirjoittama Joint Declaration sisältäisi myös sopimuksen ALVien jakamisesta. Huolestuttavalta kuullostaa myös Sinkeviciukses valitus yhteistyön takkuilusta RB Railin toimitusjohtaja Baiba Rubesan kanssa.

Ja samaan aikaan Kremlissä… Sputniknews.com arvio että Rail Baltic ei ole taloudellisesti kannattava hanke, ja siitä olisi hyötyä ainostaan NATOlle:

”…NATO will be the only beneficiary since the initiative is not economically feasible…”

  • 20.6.2016 Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner allekirjoittaa Rail Baltica -julistuksen ja tapaa Euroopan Unionin liikennevaikuttajia Rotterdamin TEN-T -päivillä 20.-21. kesäkuuta. Tämä on erittäin positiivinen uutinen, varsinkin kun julistuksen on allekirjoittamassa kaikkien kolmen Baltian maan (mukaanlukien Liettua) lisäksi myös Puola. Toisaalta julistuksessa sovitaan vain ”ratayhteyden toteutuksen suuntaviivoista”, ja suuntaviivoja on vuosien varrella piirusteltu jo moneen kertaan.

Myös vuosi sitten Riikassa järjestetyillä TEN-T päivillä sovittiin Rail Balticin toteutuksen suuntaviivoista. Silloin Baltian maiden, Suomen ja Puolan liikenneministerit sekä EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc allekirjoittivat tällaisen julkilausuman, jonka rivienvälien tulkintaa voi lukea täältä.

  • 18.6.2016 Baltian maiden liikenneminsteriöiden edustajat neuvottelivat Rail Balticiin liittyvistä asioista Riikassa torstaina 16.6.2016. Liettuan liikenneministeriö julkaisi tänään ympäripyöreän tiedotteen, jonka mukaan kokouksessa päätettiin että asioista olisi hyvä sopia yhdessä. Latvian ja Eestin edustajat eivät ole katsoneet kokouksen antia julkisen kommentoimisen arvoiseksi.

Neuvotteluissa Liettuaa edustanut varaliikenneministeri Arijandas Šliupas on selventänyt kokouksen päätöksiä alfa.lt uutissivustolle antamassaan haastattelussa. Šliupas väittää että Latvia ja Eesti olisivat sitoutuneet tukemaan Liettuan pyrkimystä saada liitettyä Kaunas-Vilna -rataosuus alkuperäiseen Rail Baltic -hankkeeseen, ja niinpä junamatka Vilnasta Tallinnaan sujuu tulevaisuudessa neljässä tunnissa. Käytännössä kyse lienee jälleen kerran vain siitä, että Latvia ja Eesti eivät ole suoranaisesti kieltäytyneet tukemasta tätä Liettuan sisäistä hanketta, ja liettualaiset tulkitsevat asioita omien intressiensä mukaan.

Ensi viikolla pidettävien Rotterdamin TEN-T -päivien yhteydessä oli tarkoitus allekirjoittaa Rail Balticin rakentamisen lopllisesti sinetöivä sopimus, mutta ilmeisesti ainakaan Liettua ei ole valmis allekirjoittamaan yhtään mitään. Varaliikenneministeri Šliupas kertookin että nyt on aloitettu uuden sopimuksen työstäminen, ja tämä kontrahti olisi tarkoitus signeerata Riikassa 11. päivänä elokuuta. Neuvottelupöydällä on jälleen kerran Vilnan yhteys ja Rail Balticin rakentamiseen liittyviä kysymyksiiä ja Rail Balticin operoimiseen liittyviä kysymyksiä.

Eri maille myönnetyistä rahoituskohteista löytyy selvitystä täältä, ja Suomelle myönnetyn 40,2 miljoonan euron suuruisen rahoituksen kohteet löytyvät täältä. Suurin osa rahasta näyttää menevän merenkulkuun ja ilmailuun, ja ainoa suoraan rautatieliikenteeseen liittyvä rahoituskohde on 1,695 miljonaa euroa saanut Kouvolan rautatietermiinaalin päivittämishanke.

Toivottavasti Jyrki Kataisen valtakauden aikana Suomeen haetaan ja saadaan mittavampiakin rahoituspotteja.

”M. Kučinskis and T. Rõivas agreed that with regard to the Rail Baltica project, the trilateral intergovernmental agreement must be drawn up and signed as soon as possible.”

Valitettavasti Liettuan liikennenministeri Римантас Синкявичюс totesi että Liettualla ei ole tämän asian suhteen kiirettä.  Arvonlisäveroon ja henkilökysymyksiin liittyvät ongelmat pitää ensin saada ratkaistua Liettuaa tyydyttävällä tavalla, ja näihin asioihin liittyvät neuvottelut eivät ilmeisesti ole edenneet kevään aikana ollenkaan.

”I was last week in Tallinn, at the Latitude 59, their version of Slush. At the dinner we started talking about the tunnel. …It seems like it’s going nowhere”, so we actually decided we’re building it.”

Vesterbacka vertaa Helsinkiä ja Tallinnaa Kalifornian Bay Areaan, ja hänen visionsa mukaan tunnelin rakentamisen jälkeen meille syntyisi FinEst Bay area. On hienoa kuulla näin virkistäviä avauksia tämän päivän globaalissa bisnes-maailmassa näyttönsä antaneelta vaikuttajalta. Angry Birdsin lento olisi jäänyt lyhyeksi, jos maailmaa olisi lähdetty valloittamaan suomalaiskansallisella ”jalat maassa & jäitä hatussa” -asenteella.

”Kuitenkin juuri näinä aikoina pitäisi tehdä isoja päätöksiä ja ottaa riskejä, jotka voisivat tukea kehitystä. Toivoisin että rautatien rakentamisesta Jäämerelle keskusteltaisiin enemmän. Siihen maailmaan sopisi jopa tunnelin rakentaminen Suomenlahden ali Tallinnaan.”

Karhinen mielestä tulevaisuutta pitää rakentaa rohkeasti ja epäitsekkäästi. Hänen mukaansa investoinnit tulee tehdä jälkipolvia ajatelleen, ettei tämä sukupolvi olisi ensimmäinen joka jättäisi seuraavalle sukupolvelle huonomman perinnön kuin mitä itse on saanut. Graniittiin porattavan raideliikennentunnelin käyttöikä on satoja vuosia,  ja sellainen investointi olisi myös Baltirailin mielestä loistava perintö tuleville sukupolville.

  • 2.6.2016 Euroopan Komission EIPP-projektiportaaliin on lisätty Rail Baltic -projekti. Projektista esitetään jo ennestään tiedossa olleet perustiedot, mutta kokonaiskustannuksiksi arvioidaan nyt pyöreät 5 miljardia euroa. Viisi vuotta sitten julkaistussa AECOMin tekemässä toteutettavuusselvityksessä kustannuksiksi haarukoitiin 3,7 miljardia euroa, mutta kustannustason nousu ei varmasti ole kenellekään yllätys.

Rail Baltic -neuvottelujen edistymisestä ei ole tullut uutta tietoa, mutta laitetaanpa tänne Latvian liikenneministeriön välittämä Twitter-viesti viime maanantaina pidetystä Baltian maiden tapaamisesta.  Valokuvan perusteella neuvottelupöydässä näytti olleen vain Latvian ja Eestin edustajia. Lieneekö Liettuan edustajia ollut tapaamisessa mukana ollenkaan?

RailBalticNegotiations20160530

 

©BaltiRail, Esa Nurkka

04.11.2015

Rail Baltic ja Talsinkifix -seuranta marraskuu 2015

Päivitämme tänne Rail Balticin ja Talsinkifix-hankkeen edistymiseen liittyviä uutisia. Aiempaa seurantaa uutisoinnista löytyy edellisistä posteista.

——————

  • 29.11.2015 Rail Baltic -hanke nytkähti viime viikolla ison askelen eteenpäin, kun Tallinnassa allekirjoitettiin uusia rahoitussopimuksia. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 734 miljoonaa euroa. Tässä hiukan selvennystä rahoituksen jakautumisesta, tietojen lähde on Railwaygazette.com.

• Three grant agreements for the Rail Baltica project with a total value of €734m were signed by the EU’s Innovation & Networks Executive Agency in Tallinn on November 24. The beneficiaries are the tri-national joint venture RB Rail (€442m), Lithuania’s Ministry of Transport (€106m) and Polish infrastructure manager PKP PLK (€186m).

RB Rail will fund detailed design of the alignment in Estonia, including Tallinn and Pärnu stations and a freight terminal in Tallinn. It also allows the start of preliminary construction works. In Latvia the grant will support design and preliminary construction for Riga station, a link to the airport and land acquisition. Lithuania’s €25·4m share of the RB Rail funding will support planning for the Kaunas – Panevėžys – Latvia section of Rail Baltica.

Lithuania will also receive €105·9m from a separate application for CEF funding which was made by the Ministry of Transport & Communications on behalf of national railway LG. This will fund the recently-inaugurated 1 435 mm gauge line between the Polish border and Kaunas, and preparation for construction of the continuation to the Latvian border.

PKP PLK will use its €186m grant to modernise 102 km of railway line from Warszawa Rembertów to Sadowne and Czyżew.

Seuraava rahoituskierros järjestetään helmikuussa 2016, ja ainakin Liettua, Eesti ja Puola aikovat osallistua siihen. Liettuan hakemus on jo valmiina, ja sen loppusumma €197,6m.

Baltirailin uutisseuranta on ollut viime viikkoina säästöliekillä, tämä johtuu uutistoimittajan muista kiireistä. Tilanteeseen ei ole näillä näkymin tulossa muutosta, joten jatkossa uutisseurantaraportteja ilmestyy harvakseltaan. Onneksi Rail Baltic -juna on vihdoin saatu kunnolla liikkeelle, ja myös Helsinki-Tallinna -tunnelin selvitystyöt ovat hyvässä vauhdissa!

”An optimal use of the Connecting Europe Facility instruments is an integral part of the Commission’s Investment Plan. Transport infrastructure is in dire need of investment and today’s announcement of more than €7.6 billion to finance key transport projects is excellent news. I encourage project promoters to use the new Advisory Hub to get their proposals in good shape, and to submit them to the Project Portal which will be launched in January.”

Tarjolla oleva rahoitus kiinnostaa luonnollisesti kaikkia EU-maita, ja Suomessakin on nähty viime päivinä tämän suuntaista poliittista aktiviteettia. Suomi osallistuu joka tapauksessa EU:n rahoittamiseen, ja jos emme saa aikaiseksi edes rahoitushakemuksia esimerkiksi tähän Jyrki Katraisen 7,6 miljardin euron rahanjakoon, niin siinä tapauksessa Suomi saa osallistua näihin hankkeisiin ainoastaan iloisen veronmaksajan roolissa.

”Given that Rail Baltica is a priority project for the European Commission, support will be sought for work related to Rail Baltica, such as a signaling system on the completed track (from the border with Poland) to Kaunas and further work from Kaunas northwards. There is no decision either as to who will submit the application. It is possible that this will be done via RB Rail”.

Rail Balticin eteneminen Liettuassa on tietysti lähtökohtaisesti positiivinen asia, mutta rivien välistä löytyy huolestuttavampiakin viestejä. Liettuan rautatiet ei ole vielä päättänyt lopullisesti mihin tarkoitukseen rahaa haetaan, eikä tietoa ole myöskään siitä että haetaanko rahoitusta omissa nimissään vai RB Railin kautta. Tämä tarkoittaa sitä että Baltian maiden välinen erimielisyys Rail Baltic -urakoiden arvonlisäverojen käsittelystä ei ole vielä ratkennut.

  • 6.11.2015 Helsingin kaupungin erityisasiantuntija, TkT  Ulla Tapaninen kirjoittaa Hämeen liiton nettisivulla Helsinki-Tallinna -tunnelista. Runsaasti faktatietoa sisältävä kirjoitus päättyy provosoivaan kysymykseen ”Onko meillä varaa jättää tämä mahdollisuus tutkimatta?”, ja vastauksenhan me toki kaikki tiedämme. Tunnelin toteutettavuuden edellytykset ja siihen vaikuttavat tekijät on ehdottomasti selvitettävä.
  • 6.11.2015 Suomen Maakuntajohtajat ovat ilmaisseet huolestuneisuutensa Sipilän hallituksen liikennepolitiikan pitkäjänteisyyden puutteesta koskien suuria, tarpeellisia liikenneinvestointeja. Maakuntajohtajien yhteinen julksilausuma löytyy täältä, ja Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen kuvailee  tilannetta näin:

”Kansainvälinen saavutettavuus on elintärkeää Uudenmaan ja koko Suomen hyvinvoinnille. Investoimalla siihen luomme edellytykset pitkän aikavälin kasvulle, jota maa todella tarvitsee. Suomella ei ole enää varaa olla saari Euroopan reunalla.”

Baltiraililla ei ole tähän Savolaisen kommenttiin mitään lisättäävää, asia on juuri näin.

Postimees -lehden artikkelin mukaan Berner painotti tunneliprojektin arvioimisessa liikenneratkaisujen kokonaiskuvan tarkastelemisen tärkeyttä. Tunnelilla olisi vaikutusta pääkaupunkiseudun ihmisten liikkumisen lisäksi myös tavaraliikenteeseen, ja Berner nosti esiin myös napajäätikön sulamisen mahdolliset vaikutukset koillisväylän liikenteeseen. Vaikka tunnelin rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä ei voidakaan tehdä lopullista päätöstä vielä muutamaan vuoteen, on tunneliprojektin toteuttamisen edellytysten selvittämiseksi ja varsinkin rahoitusmahdollisuuksien pohjustamiseksi tehtävä töitä jo nyt.

Liikenneministeriön aktivoituminen koko Suomen kannalta tärkeiden liikennestrategisten ratkaisujen edistämisessä on synkän syksyn parhaita uutisia!

 

©BaltiRail, Esa Nurkka

Pidä blogia WordPress.comissa.